Tunnista oikea hengitys

05.12.2021


Miltä hengityksesi tuntuu?  Hengitys on autonominen toiminto, elämä alkaa hengityksen alkaessa ja päättyy sen loppumiseen. Voisi siis helposti ajatella, että hengitys tapahtuu aina itsestään eikä siihen siten voi vaikuttaa. Silti yhä useammat hengittävät "väärin" ja tavalla, joka aiheuttaa toistuvia ongelmia kehossa. Tekstissä kerron miltä hengityksen kuuluu tuntua, ja mitkä ovat "väärän" hengityksen tunnusmerkit.


Oikea hengitys huoltaa 

ja hoitaa kehoa. 


Olen itsekin vasta viime vuosien aikana tiedostanut kuinka moneen asiaan hengitystekniikka vaikuttaa. Olenkin aiemmin kuulunut siihen porukkaan, joka on ajatellut hengityksen olevan vain kaasujen vaihtoa, happi sisään ja hiilidioksidi ulos. Mutta kuinka hieno ja monimutkainen toiminto hengitys onkaan! Oikein tapahtuva hengitys saa vatsan pullistumaan ja kylkien laajenemaan. Hengitys tuntuu myös selässä sekä lantionpohjassa. Hengitys tapahtuu nenän kautta ja hengityksen rytmi on tasainen sekä rauhallinen. Nämä ovat oikean hengityksen tunnusmerkkejä. Kun hengitys soljuu, sinulla ei kuulu olla tarvetta hengityksen pidättämiseen eikä usein tapahtuvaan haukotteluun tai hengen haukkomiseen. Oikea hengitys huoltaa ja hoitaa kehoa. Sen sijaan väärä hengitys aiheuttaa juuri päinvastaiset reaktiot. Alla lista väärän hengitystekniikan aiheuttamista ongelmista.


Väärä hengitys lisää mm.:

  • Kiputiloja
  • Uniongelmia
  • Stressioireita
  • Vireystilanlaskua
  • Mielialaongelmia
  • Verenpaineen nousua
  • Ruuansulatusongelmia
  • Muisti- ja keskittymisongelmia
  • Happo-emästasapainon ongelmia



Kun apuhengityslihakset tekevät suurimman työn, hartiat ja rinta nousevat hengityksen tahdissa, mutta pallean eli vatsan alueella ei tapahdu liikettä.


Listaa lukiessa voi vain todeta kuinka tärkeää on hengittää oikein. Silti yhä useammilla asiakkaillani huomaan hengityksessä ongelmia. Ongelmat johtuvat varmasti monestakin syystä, mutta nyky-yhteiskunnan kiire ja jatkuva stressi ovat mielestäni suuressa roolissa hengitysongelmien lisääntymisestä puhuttaessa. Hengitys voi tapahtua pääosin apuhengityslihaksilla, jotka ovat nimensä mukaisesti vain avustamassa eivätkä jaksa hoitaa hengitystä laadukkaasti ilman isojen lihasten, kuten pallean, työtä. Kun apuhengityslihakset tekevät suurimman työn, hartiat ja rinta nousevat selkeästi, mutta pallean eli vatsan alueella ei tapahdu liikettä. Tämä aiheuttaa paljon kireystiloja kehoon ja hermoston epätasapainoa. Toinen yleinen ongelma on suun kautta hengittäminen. On tärkeää, että hengitys tapahtuu nenän kautta. Tällöin nenäontelossa muodostuva typpioksidi, jolla on verisuonia laajentava vaikutus, pääsee vaikuttamaan kehossa. Suun kautta hengittäessä tämä tärkeä aine ei pääse elimistöön.


Ohjeet hengitysharjoitukseen:

Jos haluat parantaa unenlaatua, tee harjoitus illalla hieman ennen nukkumaan menoa. Valitse mahdollisimman rauhallinen ympäristö ja vähennä häiriötekijöitä esimerkiksi rentouttavan musiikin avulla. 

  • Asetu makaamaan selälleen sängylle tai sohvalle. Tyhjennä mielesi kiireistä ja keskity itseesi. Miltä kehossa tuntuu, miltä hengitys tuntuu juuri nyt?
  • Aseta toinen kätesi vatsalle ja toinen rinnan päälle. Kumman käden alla tapahtuu enemmän liikettä?
  • Suuntaa hengitys alemman kätesi alle. Tunne hengitys aaltomaisena liikkeenä koko kehossa. Anna kehon rentoutua jokaisella uloshengityksellä yhä enemmän. 
  • Sulje silmäsi ja uskalla hengittää. Hengitä rauhallisesti nenän kautta.
  • Voit hieman pidentää sisään- ja uloshengityksen pituutta, kevyesti jarrutella hengitystä kuitenkin ilman hengityksen pidättämistä.
  • Anna tunteiden vallata mielesi, älä yritä hillitä mitään, vaan anna kehosi tuntea. Kaikki tunteet ovat sallittuja.
  • Jatka harjoitusta muutama minuutti tai niin kauan kuin tuntuu hyvältä. 
  • Hiljalleen palauta itsesi tähän hetkeen ja herättele keho kevyesti liikuttelemalla käsiä ja jalkoja.
  • Toista harjoitus vaikka päivittäin, jos sinulla on toistuvia yllä listattuja oireita.


Jos sinulla on paljon hengitykseen ja/tai purentaan liittyviä ongelmia, autamme sinua mielellämme. Vastaanotollamme sinua on aina vastassa alansa kovat ammattilaiset. Valitse palveluksi Purentaongelman tehohoito jos haluat, että osana hoitoa arvioimme hengitystäsi ja annamme sinulle henkilökohtaisia ohjeita hengityksen parantamiseksi.



Henna Ikonen

Valmentaja (APT)

Koulutettu hieroja (EAT)

Ravintoterapeuttiopiskelija



Lähteet


Hengittämisen voima - Jennifer Patterson


https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/140870/Kivisto_Emmi_Hengityksen%20ja%20lantionpohjan%20yhteistoiminnan%20merkitys%20muodostelmaluistelussa.pdf?sequence=1&isAllowed=y


https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/43968/Malmivaara%20Susanna.pdf?sequence=1